Nukkuva Helsinki – kaupunkikulttuurin paradoksi

Oletko koskaan miettinyt miksi Suomessa ei ole samanlaista tapahtumakulttuuria kuin muissa maissa? Se ei voi johtua siitä, että olisimme eristyksissä; Ameriikasta tai Australiasta tulevalle on aivan sama, lentääkö hän Berliiniin vai Helsinkiin. Se ei voi johtua siitä, ettei meillä olisi tilaa - sitä on, ehkä jopa enemmän kuin muissa maissa. Se ei myöskään voi johtua siitä, ettei meillä olisi hyviä artisteja; niitä on, todella järkyttävän paljon. Suomessa on kymmeniä artisteja, jotka käyvät vuosittain keikkailemassa ulkomailla megakonserteissa päätähtinä. Suomessa on väkilukuun suhteutettuna enemmän muusikoita ja tuottajia, kuin missään muussa maassa. Suomessa on aivan älyttömän suuret, täysin käyttämättömät potentiaalit houkutella satoja tuhansia turisteja joka kesä, mutta jostain syystä raha ei näytä kelpaavan meille.

Jaoin eilen facebookissa uutisen, jossa kerrottiin, että Helsingissä olisi tänä kesänä mahdollisuus järjestää tapahtumia ilman lupaa. Vastaanotosta voi päätellä, että en ole ainoa jonka mielestä tapahtumia koskevat byrokraattiset menettelyt ovat kohtuuttomia. Nyt avattu rantakesa130km.fi palvelu on osoitus siitä, että lupamenettelyistä voidaan tehdä yksinkertaisempiakin. Mielestäni niistä pitäisikin tehdä yksinkertaisempia - pysyvästi.

Olen järjestänyt, tai ollut mukana järjestämässä, heittämällä yli viittäsataa tapahtumaa, kaikkea parinkymmenen ihmisen metsäbileistä yli 3000 hengen festareihin. Väliin mahtuu kirjava kattaus kaikenlaisia tapahtumia, joista osaan on hankittu viranomaisluvat, osaan ei. Osaan olisi pitänyt hankkia luvat mutta ne on jätetty hankkimatta, yleensä tällaisiin tapahtumiin paikalle sattuneita poliiseja ei ole kiinnostanut luvattomuus. Byrokratia ja luvat on herkkua, joka kiinnostaa usein vain holhoavia päättäjiä. Poikkeuksena yleiseen turvallisuuteen liittyvät luvat, niitä valvotaan tiukasti - mikä onkin hyvä.

Vaikka yksi suurimmista syistä köyhään tapahtumakulttuuriin onkin lupamenettelyjen nihkeys, löytyy Suomesta toinenkin piirre, joka syö tapahtumilta pohjaa - erityisesti kaupungeissa. Menitpä mihin tahansa maailman suurista kaupungeista, niissä järjestetään suuria juhlia joissa ihmiset juhlivat yön pikkutunneille asti musiikin raikaessa pitkin kaupungin katuja. Suomessa ihmiset haluavat mennä nukkumaan klo 22, ja se tarkoittaa, että kaikkien muidenkin pitää olla hiljaa, etenkin ulkona. Mikä on sinällään hassua, koska kaikista maailman kaupungeista missä olen vieraillut, Suomessa on parhaat äänieristykset ulkoa tulevaan meluun.

Sinänsä ironista, että maassa, jossa kesäisin päivä jatkuu pitkälle yöhön ja jossa talvisin on pimeää, kylmää, yksinäistä ja hiljaista, halutaan kesästäkin nauttia hiljaa ja yksin.

Ottaen huomioon nykyisen taloustilanteen sekä kehityksen, joka on johtanut työpaikkojen vähenemiseen valmistamisessa ja niiden lisääntymiseen palvelupuolella, meillä ei oikein ole varaa menettää niitä euroja joita turistit tänne tuovat. Suomalaiset eivät voi palvella vain toisiaan, me tarvitsemme turisteja. Ja mikä saa turistit tulemaan? Tapahtumat.

Sen lisäksi, että viranomaisten on helpotettava tapahtumien järjestämistä kaikin tavoin, myös meidän tavallisten suomalaisten on lakattava valittamasta siitä, että joku muu pitää kivaa. Jokainen melusta tehty valitus pienentää sitä kattausta, jonka kaupunki voi tarjota ulkomaalaisille. Jokainen menetetty turisti on myös satoja menetettyjä euroja. Tokihan minäkin arvostan hiljaisuutta, olenhan suomalainen itsekin, mutta yhteisen hyvän vuoksi olisi hyvä, jos ihmiset voisivat vähän joustaa.  Jos haluaa ehdotonta hiljaisuutta, sitä varten voi mennä käymään maalla. 

”Suomalainen on ainoa joka on valmis maksamaan viisikymmentä euroa siitä, ettei naapuri saa sataa euroa” – Olisiko aika jo kypsä ilmapiirille, jossa aivan toisenlaiset sanonnat kukoistavat?

Kaupunki elää, kaupungissa on tapahtumia, ihmisiä, baareja, autoja, ääntä, taidetta ja musiikkia. Kaikkea sitä ja paljon muutakin on kaupunki. Kaupungissa ihmiset kuulevat toistensa elämän, he jakavat sen. Kaupunki pitää ääntä jatkuvasti, kaupunki tuottaa sitä. Menitpä minne päin maailmaa vain, kaupungeissa ymmärretään, että ääni on osa kaupunkia, siis kaikkialla muualla kuin meillä. Jostain syystä täällä luullaan, että kaupungin tulisi olla hiljaa, tämä on kaupunkikulttuurin paradoksi ja mielestäni ehdottomasti turismin ja sitä myöten taloudellisen kasvun tulppa.