Tuon Australiassa vietetyn vuoden
aikana kuitenkin tapahtui jotain, minkä seurauksena olen kotiinpaluuni
jälkeisten kolmen vuoden aikana saanut kodin, vakituisen työpaikan,
ammatillisen tutkinnon sekä käynnistänyt
korkeakouluopintoni. Lisäksi olen maksanut ulosotossa olleet velkani, ja
luottotietoni palautuvat lähiaikoina. Ennen kuin voimme ymmärtää mitä
Australiassa tapahtui, meidän on mietittävä aiempaa elämääni ja sitä mitkä
asiat vaikuttavat ihmisen tulevaisuuteen.
Ei voi sanoa että perheeni olisi
ollut köyhä, olimme alempaa keskiluokkaa: ruokaa riitti ja meillä oli kaikki
tarvittava. Tosin mihinkään ylimääräiseen ei ollut rahaa, ja tämä tieto
iskostui minuun varsin nuorena. En esimerkiksi vienyt äidilleni koulusta
saamiani luokkaretkilappuja, koska tiesin, ettei meillä kuitenkaan olisi ollut
varaa maksaa reissua. Syntymäpäivät ja joulu olivat poikkeus, varsinkin vielä silloin
kun isovanhemmilla ei ollut kovin montaa lastenlasta.
Joten, kun vihdoin muutin
pois kotoa, päätin hankkia elämääni vähän luksusta. Apuun saapuivat Hobby Hall
ja osamaksut. Pienistä kuukausimaksueristä tulee yllättävän nopeasti suuria
kuukausimaksueriä kun niitä kertyy kymmeniä, ja rahani loppuivat melkein
huomaamatta. Menetin siis luottotietoni varsin nopeasti. Lumipalloefektin
lailla laskuja alkoi kertyä, ja kun ulosotto alkoi viedä osan palkastani, jäi
uusiin laskuihin entistä vähemmän rahaa, mikä taas kerrytti lisää laskuja,
joihin tietenkin lisättiin vielä perintäkulut ja korot. Kaaoksen ainekset
olivat kasassa, joten aloin välittää laskuista ja veloista entistä vähemmän ja
elää entistä huolettomammin. Ei huolta huomisesta, kuten sanonta kuuluu.
Sosiaalitukien varassa jouduin elämään yhden neljän kuukauden pituisen jakson.
Vaihdoin työpaikkaa melko usein ja
aina vaihtojen yhteydessä pääsin elämään elämää, jossa palkasta jäi käteen
vähän enemmän, kun ulosottomies ei heti pässyt perille uudesta työpaikasta.
Erilaisia työpaikkoja ehtikin kertyä toistakymmentä, ennen kuin eräästä
harrastuksesta kasvoi ammatti ja laitoin oman firman pystyyn. Ulosottomiehestä
oli hetkeksi päästy eroon, sillä jos itselleen ei maksa palkkaa ei siitä voida
ulosmitatakaan, ja firman menoihin saa kirjattua yllättävän paljon.
En menestynyt. Elämäni aikana ehdin
syyttää aika montaa eri tekijää siitä, etten päässyt elämässäni eteenpäin. Vuonna
2011 sain tarpeekseni ja pistin puljun kiinni. Päätin että muutan Australiaan
enkä koskaan enää palaa Suomeen. Uusi elämä lämpimän auringon alla alkoi
lokakuussa 2011, juuri ennen kuin täytin 30.
Australia oli hieno maa, täynnä aurinkoa
ja mukavia ihmisiä. Yrittäminen on tehty todella helpoksi Suomeen verrattuna,
ja Australia onkin paratiisi kenelle tahansa, joka haluaa tehdä työtä. Lisäksi maassa
on todella suuret palkat: minimipalkka on 15$ mutta käytännössä en yhdestäkään
työstä saanut alle 24$ tunnilta.
Sanotaan, että raha ei tee
onnelliseksi. Se on totta, mutta toisaalta rahanpuute tekee onnettomaksi.
Silloin kun elämän suurimpana kiintopisteenä on seuraava palkkapäivä ja
jokaisen sentin joutuu laskemaan jotta pärjää sinne asti, alkavat omat näköalat
tulevaisuuden suhteen kaventua huomattavasti. Mahdollisuudet tuntuvat hyvin
rajallisilta, kun tuijottaa vain seuraavaa kuuta. Juuri niin kävi myös minulle.
Luottotietojen menettäminen oli nuoruuden kokemattomuuden aiheuttamaa tyhmyyttä,
seuraus halusta uskotella itselleen ettei ole köyhä. Rahaa konseptina ei osannut
käsitellä oikein, kun siihen ei ollut kunnolla tottunut. Eläminen rahattomana
taas oli minulle täysin normaalia – olinhan
tottunut siihen jo lapsena – joten tilanteen korjaamiseksi ei ollut tarvetta
nähdä vaivaa.
Australiassa olin siis ensimmäistä
kertaa elämässäni tilanteessa, jossa tilillä oli vielä rahaa seuraavan palkan
saapuessa. Aluksi käytin rahojani turhuuksiin, sillä rahaa oli ja tuli
säännöllisesti lisää, mutta ajan kuluessa ryhdyin miettimään seuraavaa palkkapäivää
yhä harvemmin ja omaa tulevaisuuttani yhä useammin. Aloin harrastaa ja syödä
ulkona, tehdä asioita, jotka aiemmin olivat ulottumattomissani puuttuvan rahan
takia. Koska elämässäni oli enemmän sisältöä, tulin myös epähuomiossa
jättäneeksi baareissa käynnin vähemmälle. Kun Suomessa saatoin käydä bileissä
vähintään kerran viikossa ja olla kännissä yhtä usein, huomasin Australiassa
yhtäkkiä että olin ollut juomatta 3 kuukautta putkeen. Käytin rahojani
viisaammin edes ajattelematta asiaa. Tajusin, että suurin syypää huonoon
onneeni olin ollut minä itse, joskin elämäntilanteellani oli ollut myös oma
sanansa sanottavana. Päätin palata Suomeen ja hankkiutua takaisin siihen
tilanteeseen, jossa olin ollut Australiassa ollessani. Koska mieltäni ei sillä
hetkellä painanut ylitsepääsemätön huoli tulevaisuudesta, kykenin tekemään järkevän
suunnitelman siitä, miten pääsen takaisin jaloilleni. Palattuani Suomeen olen
vain noudattanut sitä.
Nyt olen edennyt suunnitelmassani
jo yli puolenvälin ja tulevaisuuteni on valoisampi kuin koskaan ennen. Olen
lähes velaton ja suoritan tradenomin tutkintoa - suoritus, jota kuka tahansa olisi
sanonut mahdottomaksi toteuttaa siinä ajassa jona sen toteutin eli kolmessa
vuodessa. Mitä tähän muutokseen vaadittiin? Ensimmäiseksi jouduin tietenkin
myöntämään itselleni, että olen itse vastuussa elämästäni. Toiseksi vaadittiin
taloudellisesti turvattu tulevaisuus joka aikaansai sen, etten keskittynyt vain
seuraavaan kuuhun, vaan myös siihen mihin haluan päästä, mitä haluan
elämältäni. Australia mahdollisti minulle taloudellisesti turvatun tilanteen
riittävän pitkäksi aikaa, jotta saatoin keskittyä myös tulevaisuuteeni.
Rahattomuus sokeuttaa ihmisen. Se
vie todella paljon aivokapasiteettia ja kykyä tehdä omille asioilleen jotain.
Minulla sentään on aina ollut töitä - onneksi - sillä se neljä kuukautta, jonka
jouduin elämään sosiaalituilla, lamaannutti minut täysin. Silloin on vankina
neljän seinän sisällä, vailla mitään tekemistä, ilman rahaa. Ainoa asia minkä
tiedostaa on se, että kohta pitää taas mennä sossun luukulle. Siitä hetkestä
kun ansiosidonnaiseni alkoi, kesti vain vajaa kolme kuukautta siihen, että olin taas
töissä. Niin suuren eron muutama sata euroa teki.
Sanotaan että köyhät ovat itse
syypäitä omaan tilaansa, mutta se on totta vain puoliksi, koska köyhyydestä on
hyvin vaikea päästä pois, jos ei tiedä, mihin pyrkiä tai jos ei ole
mahdollisuuksia parantaa tilannettaan. Minäkään en olisi tässä tilanteessa nyt
ilman toimivaa hyvinvointiyhteiskuntaa. On tietenkin loppupelissä yksilöstä
kiinni, kuinka tulevaisuutensa toteuttaa, mutta jos yksilölle ei anneta
mahdollisuutta, kuopasta ei pääse pois. On helppo sanoa, mitä köyhän pitäisi
tehdä, jos ei koskaan ole kokenut sitä, miten pahasti mieli sumentuu, jos ei
ole rahaa. Tuntuu, että omalle asialleen ei ole kykeneväinen tekemään mitään,
eikä nykyisen hallituksen huono-osaisia kurjistava leikkauspolitiikka
luultavasti asiaa ainakaan tule auttamaan muiden osalta. On totta, että
taloustilanne on nyt huono, mutta jos huono-osaisilta viedään mahdollisuudet
päästä etenemään elämässä ja sitä kautta tuoda koko kapasiteettinsa
yhteiskunnan käyttöön, eivät asiat ainakaan tule paranemaan ja leikkauksia saadaan
tehdä maailman tappiin asti. Pelkään, että nyt ollaan tekemässä
huonoja valintoja, jotka tulevat kertautumaan tavoin, joita emme edes osaa
ajatella. Olemme kansakuntana tällä hetkellä tilanteessa, jossa ajatelemme vain
seuraavaa palkkapäivää ja teemme lyhyen tähtäimen valintoja, ja nämä valinnat
tulevat pitämään meidät siinä onnettomassa tilanteessa, josta yritämme paeta. Nämä
lyhyen tähtäimen valinnat tuntuvat tarpeellisilta, mutta olemme sokaistuneita
oman tilanteemme edessä, emmekä välttämättä edes tajua sitä. Aivan kuten minäkin olin.
Jos olisin nyt samassa tilanteessa
kuin 2011, ja lähtisin vuodeksi Australiaan, en palattuani enää pystyisi siihen mihin nyt pystyin, sillä hallitus on viemässä monia niistä asioista, joiden
avulla olen onnistunut kääntämään elämäni suunnan. Näistä suurimpana
esimerkkinä voin mainita aikuiskoulutustuen lakkauttamisen. Ilman sitä ei
minulla olisi ollut varaa kouluttautua vielä muutamaan vuoteen, ja jos
sosiaalinen tilanteeni olisi toinen, hyvin suurella todennäköisyydellä olisin
saattanut taantua vanhaan tuona aikana. Pelkään, että tulevaisuudessa oman
tilanteensa nujertamalle ihmiselle suunnan vaihtaminen tulee olemaan
mahdotonta, vaikka sen uuden suunnan löytäisikin.
Aina löytyy joku muu, jota syyttää,
aina löytyy joku, jolle olla kateellinen ja aina löytyy joku, jolla menee
paremmin. Vasta kun lakkaamme käyttämästä energiaamme syyttämiseen, panetteluun
ja vastuun pakenemiseen, voimme oikeasti tehdä tilanteellemme jotain. Minä
lopetin muiden syyttämisen ja otin vastuun elämästäni. Sain mahdollisuuden
tehdä elämästäni paremman. Ei viedä sitä mahdollisuutta muilta, eihän?